Tietoa hankkeesta

Hanke on päättynyt – kiitos kaikille mukana olleille!

Tanssiteatteri Hurjaruuthin yhteisösirkusprojekti SIRKUS SAAPUU KAUPUNKIIN toimi vuosina 2014-2016 Ruoholahden ja Jätkäsaaren alueella. Vuosina 2017-2018 Sirkus saapui Itä-Helsinkiin. Hanke sai tukea Helsingin kaupungilta.

HANKKEEN TAUSTA

Syksyllä 2014 Tanssiteatteri Hurjaruuth käynnisti yhteisöllisen kehityshankkeen Ruoholahden alueella. Hankkeen myötä Hurjaruuth toi sirkusta entistä saavutettavammaksi kotikulmillaan Ruoholahdessa ja Jätkäsaaressa. Vuosien aikana hankkeen työpajoihin, tapahtumiin ja projekteihin osallistuivat tuhannet lapset, nuoret ja aikuiset. SIRKUS SAAPUU KAUPUNKIIN -hanke on yksi ns. Helsingin mallin hankkeista, joissa ideana on taidetoimijoiden jalkautuminen yhteisöihin.

Hankkeen pysyväksi jäljeksi on jäänyt mm. Ruoholahden ja Jätkäsaaren alueen päiväkotien yhteinen jättipiknik, jolle osallistuu joka kevät n. 330 lasta ja aikuista.

Projektin symboli on sirkusteltta. Teltta sulkee sisäänsä erilaisia tapoja lähestyä sirkusta, sen voi pystyttää minne vain ja mikä parasta – telttaan ovat tervetulleita ihan kaikki!

Lue lisää Hurjaruuthin muusta yleisötyöstä.

Lisää tietoa Helsingin mallista Kulttuurikeskuksen sivuilta.

Lisätiedot: puh. 09 565 7252 tai pisko.aunola(at)hurjaruuth.fi

Kulttuurikeskus_fin_cmyk_posa