Esityspäivät
Naisklovnifestivaali Punainen Helmi 13.-19.2.2012
Ensimmäistä kertaa järjestettävä Punainen Helmi -naisklovnifestivaali tuo Suomeen ja Ruotsiin maailmankuuluja naisklovneja. Tanssiteatteri Hurjaruuthin, Espoon Kaupunginteatterin sekä uppsalalaisen Reginateaternin yhteistyössä tuottama festivaali esittelee tukun kovatasoisia klovnittaria Brasiliasta, Englannista, Itävallasta,Belgiasta, Ruotsista ja Suomesta. Perinteisesti suurin osa klovneista on miehiä, mutta festivaali muistuttaa meitä siitä, että Pohjoismaista ja muualta maailmasta löytyy huippuluokan naisklovneja.
Näiltä sivuilta löydät lisätietoa festivaalin ohjelmistosta Tanssiteatteri Hurjaruuthissa.
Koko festivaalin ohjelmiston saat ladattua tästä.
Espoon Kaupunginteatterin ohjelmistoon.
Legendaarisen brasilialaislähtöisen klovnin Angela de Castron The Gift on yksi festivaalin helmistä. De Castro oli mukana uudistamassa brasilialaista teatterikenttää jo 1970-luvun lopulla. Nykyään Lontoossa asuva taitelija nähdään Hurjaruuthin näyttämöllä torstaina 16.2. klo 19.
Toinen pitkän linjan klovnitar festivaalilla on englantilainen Nola Rae, jonka ura alkoi jo 70-luvun alussa. Kansainvälisesti arvostettu taiteilija on esiintynyt yli 60 maassa. Elizabeth's Last Stand on hervoton tarina yksinäisestä naisesta, joka perustaa makuuhuoneeseensa oman kuninkaallisen hovin. Hurjaruuthin näyttämöllä ke 15.2. klo 19.









